Yritin jo kerran avautua tästä aiheesta ystävälleni, mutta hän vain naurahti. Sain idean avautua blogiin, osittain sain idean salatturakkaus -blogista. Aiheeni on sama kuin salatturakkaus -blogissa. Pettäminen. Mutta tällä kertaa en kirjoita pettäjänä oliana vaan petettynä.
Olen itse 21-vuotias tyttö Helsingistä. Tässä kohtaa osa ajattelee, miksi käytän sanaa tyttö, enkä nainen tai nuori nainen. Syy siihen on se, että en koe olevani nainen, ulkonäköni takia. Olen kehitysvammainen. Julma sana, ketään ei pitäisi sanoa vammaiseksi ulkonäön takia, ihmisiä me kaikki olemme :)
Blogi kertoo minun elämästäni, vammaisena, petettynä ja roskikseen heitettyunä. Siltä minusta tuntuu. Yhteiskunta ei välitä, nuoret mulkoilevat oudosti ja haukkuvt kehriksi, rumaksi, tyhmäksi ja vaikka mitä. Moni luuleekin, että kaikki kehitysvammaiset ovat tyhmiä, se ei ole totta, olen elävä esimerkki siitä. Lukiosta päästyäni, kaikista aineista oli A. Yläasteen päästötodistuksen keski-arvo oli 9,7. On niin typerää ja alhaista, että ihmiset pönkittävät itsetuntoaan ja omaa egoaan haukkumalla hieman erilaisia ihmisiä.
Sitten siihen pettämiseen. Sain poikaystävän, joka ei välittänyt siitä, miltä näytän, vaan siitä millainen olen. Hän oli kanssani, muttei koskaan julkisesti, ymmärrän sen, hän pelkäsi omaa mainettaan jos ystävät saa tietää että hän seurustelee koulun luuserin kanssa.
Sitten sain kuulla, että en olekkaan ainut tyttö. Hänellä oli toinen. Hän oli koulumme huora. Aikaan tuli riita ja poikaystäväni haukkui minua pahasti, hän olikin ainut joka ei sitä vielä ollut tehnyt. Nyt meillä on välitpoikki ja kuten saatattekin kuvitella, kehitysvammaisen itsetunto on alhaalla. Olen nyt psykiatrisella osastolla, koska yritin itsemurhaa. pääsen muutaman kuukauden päästä pois.
Elämäni on ollut vaikeaa, eli poikaystäväni ei ollut ainoa syy tuohon yliannostukseen.
Toivon nyt, että poikaystäväni katuu tekojaan, eniten sitä, että käytti minua hyväkseen ja hakkasi. Turha toivo, tällä pojalla ei ole sielua.
